lauantai 24. helmikuuta 2024

Tulosjulkistuksista lisätankkauksia

 Vuoden 2023 tulosjulkistuskimara oli pääsääntöisesti viikolla 6 eli helmikuun alussa. Tein silloin suuren määrän tankkauksia. Osalla yrityksistä oli hyvä tulos mutta kurssi tippui siitä huolimatta, ja tuntui ihan nurinkuriselta. Senpä vuoksi se tuntui vastaavasti ihan selkeältä ostopaikalta tankata lisää hyviä osingonmaksajia.

Ainoastaan Nestettä ja Capmania ei ollut mukava tankata lisää. Nestettä ostin ekan kerran hinnalla 37e ja olen sitä tankkaillut lisää kun kurssi on laskenut, mutta nyt kun se vielä tippui 27e tulosjulkistuspäivänä, niin lisätankkaus alkoi tuntumaan jo pakkopullalta. Niinköhän tämä oli järkevä sijoitus ollenkaan, kun osinkokaan ei ole järin mahtava.

Capmania aloin ostamaan pari vuotta sitten sen hyvän osingon vuoksi. Tänä vuonna tulikin uusi osinkopolitiikka ja jatkossa maksaavat vain noin 8-12sent osinkoa. Sehän ei nyt minua lohduta kun osinkokertymä pienenee ja lisäksi kurssikin on vaan tippunut ja tippunut. Ostin kuitenkin lisää kun kurssi taas tipahti.

Tavoitteenani on ostaa ainakin kahta yritystä per kuukausi mutta nyt tein muistaakseni 7 tankkausta helmikuun aikana. 

Osinkoja alkaa kilahtamaan tilille maalis-huhtikuussa. Jos kurssit alkaa nousemaan osingonirtoamispäivää kohden eikä sopivia ostotilanteita tule eteen, en nyt hötkyile välttämättä maaliskuussa ollenkaan, koska helmikuussa ostelin niin paljon. 

Laskelmieni mukaan olen saamassa ennätysmäärän osinkoja tältä vuodelta, noin 7000e. Osa yrityksistä maksaa osingon useammassa erässä, joten saattaa olla että ehdin vielä vuoden varrella tankata jotain sellaista yritystä lisää ja osinko kertymä tuostakin vielä kasvaa.

Treidauksesta vielä sen verran; 2 ensimmäistä kuukautta on olleet voitollisia. Pääasiassa olen käynyt SP500 ja kullalla muutaman tunnin/päivän sisäistä treidausta. Vuotta vielä kuitenkin 10kk jäljellä, eli ehtii tapahtua vaikka mitä. Edellisenä vuonnahan yhdellä älyvapaalla treidillä tuhosin koko vuoden voitot + enemmänkin, niin että vuosi jäi lopulta hieman tappiolle. Kyllä harmittaa. Olin saamassa ensimmäisen voitollisen treidausvuoden. 

Tässä tämän hetken salkku, onhan se vuoden lopusta taas vähän kasvanut.




maanantai 25. joulukuuta 2023

Vuoden 2023 lopputilanne

Vuosi 2023 olen ollut todella säntillinen osakesäästäjä. Joka kuukausi olen ostanut vähintään kahta osaketta salkkuun. OST on täynnä, sen lisäksi minulla on Nordeassa ja Nordnetissa arvo-osuustilit. Lisäksi olen hieman treidannut. Tämä vuosi oli lähellä olla ensimmäinen voitollinen treidausvuosi, mutta yksi älyvpaa sijoitus ison kertoimen DAX unlimited turboon tuhosi kaikki voitot. Treidauksella en siis vieläkään voi elättää itseäni :(

Osingoissa tänä vuosi on ollut kaikkein paras vuoteni, ylitin tavoitteeni hyppien keikkuen. Ylitin jopa ensi vuoden tavoitteeni. 

Salkkuun on tullut myös yksi uusi osake, nimittäin Mandatum. Pakkohan sitä oli ostaa kun se kuulemma on kaikkien sijoitusammattilaisten mielestä halpa jos sitä saa alle 4. No sain, ja olen sitä nyt kahdesti jo ostanut. 

Ensi vuonna jatkan Nordean ja Mandatumin ostamista osakesäästötilille. Muita osakkeita ostan Nordean arvo-osuustilille. Jälleen tavoitteena uudelleensijoittaa kaikki osingot ja lisäksi joka kuukausi nettopalkasta noin puolet. Ainakin kahta eri osaketta, joskus ehkä kolmea, tai joskus vaan yhtä. Riippuu sen hetken tilanteesta.

Tässä kuitenkin tämän hetken tilanne eli vuoden 2023 viimeinen tilanne. Tuskinpa ostan mitään lisää vuoden 3 viimeisenä pörssipäivänä. Ja tuskinpa myynkään, vaikka järkevää ehkä olisi luopua jostain tappiollisista osakkeista, kuten YIT, Outokumpu tai Telia


Kaikille tsemppiä vuoteen 2024. Pysytään suunnitelmassa, ei rönsyillä!

sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Uutta osaketta salkkuun

Koko syys- ja lokakuussa tankkailin lisää osakkeita, kuten olen päättänytkin. Ostin lisää Valmettia, Capmania, Fortumia ja Nestettä, koska ne olivat sopivasti jälleen tippuneet ja niistä sai vielä syyskuun lopussa osinkoakin.

Lokakuun alussa Valmet käväisi 20e puolella, niin nappasin sitä vielä lisää. 

Sammosta irtaantunut Mandatum sai minut myös innostumaan. Nettikeskustelujen perusteella sen piti olla edullinen, jos hinta on alle 4e. Niinpä ostin sitä hintaan 3.74e. Saas nähdä miten käy, toistaiseksi Mandatumia saa edullisemmalla hinnalla kuin mitä ostin :(

Harkitsen vielä lokakuun loppupuolella UPM ja Kemiran lisäämistä, niillä osingon irtoamispäivä on 25.10.2023. Molemmat ovat mielestäni tällä hetkellä hinnakkaita, ovat salkussani plussalla niin senkin vuoksi tuntuu vaikealta ostaa kalliimmalla hinnalla.

En nyt laita listausta osakeomistuksista, excel on päivittämättä. Seuraavaan postaukseen sitten.

sunnuntai 13. elokuuta 2023

OSTin täyttöä ja AOT avaaminen Nordeaan

 Touko-elokuussa on tullut tuttuun tapaan täyteltyä OSTia. Ja kun OST tuli täyteen, olen nyt jatkanut AOT:lle ostamista.  Ensin ostelin Nordnetin AOT:lle mutta sitten ajattelin, että parempi pitää Nordea tyytyväisenä ja rahat yhdessä paikkaa ja avasin Nordeaan AOT.

Nyt minulla on saman yrityksen osakkeita siellä sun täällä eli OST, Nordean AOT ja Nordnetin AOT. Seuraavaksi minun pitää alkaa niitä vähän siivoilemaan.

Valmetit ehkä möisin pois Nordean OST:ltä, samoin kuin Nordnetin AOT:ltä. Nordnettiin vapautuneella rahalla ostaisin sitten potin lisää Nordean AOT:lle. OST:lle vapautuneiden rahojen käyttökohde jää vielä avoimeksi.

Nesteet, UPM-Kymmene ja Nokian renkaat möisin myös pois Nordnetin AOT:ltä ja vapautuneilla rahoilla ostaisin niitä lisää Nordean AOT:lle. 

Näin minulle jäisi vain nuo iän kuun vanhat ja tappiolliset osakkeet tuonne Nordnetin AOT:lle ja jatkossa ostan vain Nordean AOT:lle.



Odotan kuitenkin vielä syksyn osingot, osa edellä mainituista yrityksistä maksaa toisen osan vuotuisesta osingosta syksyllä. 

Elokuun tankkaus on vielä tekemättä. Nordeaa tekisi mieli ostaa isot osingot silmissä kiiluen, mutta hitsi kun sen kurssi ei pakittele yhtään. Päin vastoin se on ollut pienen pienessä nousussa. Valmet on myös mielessä, koska sen kurssi on pakitellut nyt reippaasti, ja saisin näin ollen taas halvalla hyvää osaketta. Kemiraa myös seurailen koska kurssi pakitellut hupuista.

perjantai 19. toukokuuta 2023

Sell in May... juu EI

Vaikka onkin sanonta että Sell in May, niin ajattelin nyt pidättäytyä myynneistä ja jatkaa tekemäni päätöksen mukaisesti eli joka kuukausi tankkaan vähintään yhtä yritystä. Huhtikuussa tankkasin Aktiaa ja UPMää ja nyt toukokuussa olen toistaiseksi ostanut Fortumia. Tarkoitus on ostaa vielä jotain muutakin.  Nordeaa seurailen ja sitä pyrin tankkaamaan lisää aina kun dippaa. Yhtenä päivänä olikin jo käynyt tasolla 9.4e mutta harmillisesti missasin sen päivän. 


Osinkoja on kilahdellut ihan kivasti tilille, mutta niistä sitten loppuvuonna tarkempaa yhteenvetoa kun kaikki osingot on maksettu. Näistä kuitenkin arviot nähtävillä Tavoitteet ja edistyminen välilehdellä.

Kaikille aloittelijoille suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan Seppo Pennasen Köyhästä rikkaaksi kirjan. Siinä kerrotaan hyvin selkeästi miksi kannattaa sijoittaa, ei niinkään miten sijoittaa vaan juuri perusteita miksi aloittaa sijoittaminen ja miten korkoa korolle efekti saa pienetkin rahapurot kasvamaan miljoonaksi. Itse juuri sijoitin itseeni 5h kuuntelemalla kirjan ja se tsemppasi jälleen uskomaan osta ja pidä sekä sijoita osingot uudelleen strategiaan.

lauantai 18. maaliskuuta 2023

Kurssilaskua ja lisäyksiä salkkuun

Helmikuu-maaliskuu onkin ollut pörssissä yhtä laskettelua ja salkun tuotot ovat sulaneet siinä samalla. Mutta eipä huolta, laskusta on paljon mukavampi tankata kuin nousevista kursseista. Lisäksi päätin että nyt on aika ostaa Nokian rinkuloita hinnalla 7.5e/kpl. Seuraavan kerran tankkaan sitä lisää korkeintaan 5e hinnalla, enkä silloinkaan kovin isolla summalla.

Mutta tässäpä tämän hetken omistukset. Näillä omistuksilla saankin jo enemmän osinkoja kuin olin tavoitellut saavani ensi vuonna, joten täytyy päivittää myös tuo ensi vuoden osinkotavoite.



Edelleen siis ostelen osakkeita joka kuukausi tasaiseen tahtiin keskittyen pääasiassa Capmaniin, Aktiaan, Kemiraan, Fortumiin, Nordeaan, Cargoteciin, UPM ja Valmet.

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Iloisin mielin vuoteen 2023

 Hei

salkun täydennys on jatkunut suunnitelman mukaisesti. Joka kuukausi olen täydentänyt 1-2 osaketta osakesäästötilille ja kartuttanut rahastoa 200e/kk. Nyt osakkeita on seuraavanlaisesti:


Ostin uutena Valmetia vaikka olin ajatellut, että pysyn vain nykyisten sijoitusten karruttamisessa.